Vanhuus ei tule yksin!

Tunnen itseni satavuotiaaksi ja raihnaiseksi mummoksi, kun tarvon ulkona lumessa asiakkaalta asiakkaalle.  Uuden ammatin opiskeluun kuuluu olennaisesti työharjoittelu. Olen jo kolmannessa työharjoittelussa tänä vuonna. Olen nyt neljättä viikkoa palloilut ympäri Maunulan kotihoidossa mummoja ja pappoja hoitelemassa. Kyseessä on lähihoitajaksi opiskeluun kuuluvan kuntoutumisen työharjoittelu. Kyllä tässä kunto nousee! Sen olen nyt päättänyt, että haluan kuitenkin sen sisätyön sieltä vanhainkodista tai palvelutalosta, jossa en ole niin paljoa säiden armoilla. Jos Suomeen tulee tulevaisuudessa Siperian talvet, niin eihän tuolla kulje Erkkikään enää ulkona talvisin. Sääliksi käy postinkantajia näillä keleillä!

Koulunpenkille läksin 47-vuotiaana, kun takana oli lääkebisnestä likipitäen 25 vuotta. Niin suurissa kuin pienissä firmoissa on tullut töitä paiskottua ja paperia siirreltyä. Alkoi vaan vähitellen tulla korvista ulos se pilleribisnes ja kun fuusioita tapahtuu jatkuvalla syötöllä niin työttömäksi voi jäädä koska vain kun tehdään uudellenorganisointeja ja vähennetään porukkaa. Päätin siis lähteä opiskelemaan alaa, josta ei työt ainakaan lopu vaikka olisi jo ikää mittarissa lähemmäs viisikymmentä. Todella antoisaa ja mukavaa on opiskelu näin aikuisiällä. Kunnianhimoakaan ei puutu, jokaisesta tentistä pitäisi saada se kolmonen... no on siellä muutama kakkonenkin joukonjatkeena. Opettajat on meidän koulussa mahtavia ja samoin luokkatoverit. Kannustan kaikkia vaihtamaan alaa ja opiskelemaan jos vähänkään on siihen mahdollisuuksia.

Nyt pitää mennä lepuuttamaan kolottavia kinttuja, vaikka kuumaan vaahtokylpyyn.